Nimi: Untako vain?
Ikäraja: Sallittu
Paritus: Vinski/Anni
Hahmot: Vinski, Anni (+ itse keksimiäni Annin kavereita)
Inspiraattori: Eräs ihana Anni/Vinski-ficci Last Change Garagella + Yön esittämä kappale “Sano että jäät”
Disclaimer: En omista Prätkähiiriä, enkä sarjan hahmoja. Tarina kuitenkin menee piikkiini.
Mielipide: Tälläinen romanttinen One-Shot – joka sattuu olemaan ENSIMMÄINEN julkaisemani Prätkisficci. Eihän tämä mikään erityisen hyvä ole, mutta yritin pathaani:P
En osaa sanoa jääkö tämä pelkäksi One-Shotiksi vai jatkuuko, aika näyttää:)
Nään susta usein unia.
Unissa on yö, ja mä seison korjaamon ulkopuolella. Sitten mä kuulen puhetta. Mitä kauemmin kuuntelen. Sitä lähempänä mä kuulen sen. Ja joskus, jos odotan tarpeeks kauan, mä nään ne jotka puhuu.
Ne kulkee korjaamon ohi, lauma typyköitä. Poikkeavia sellasia. Yhdellä on punanen tukka, eikä se lopeta jauhamasta ihanasta kundistaan. Toinen on blondi joka käskee punapäätä tukimaan turpansa. Kolmas on brunette joka kulkee niiden jäljessä, neljäs kulkee bruneten vierellä ja ne keskustelee hiljempaa jostain.
Viimeisenä tulee tummatukkainen tyttö, sellanen hiljainen. Ja sen vierellä mä nään sut. Sä juttelet sen kanssa. Hymyilet sille, naurat. Te ootte kai frendejä.
Sitten mä otan askeleen eteenpäin ja ne kaikki katsoo sua. Ne lausuvat sun nimen, mutta sä et sitä kuule. Sillä sä katsot mua ja hymyilet ihanaa hymyäs.
Mutta, kun mä yritän lähestyä sua, sä et oo enää siinä. Sä oot poissa.
Silloin mä herään, meen aina korjaamon ulkopuolelle ja katson synkkää yö-taivasta. Mä mietin, minne sä jouduit kun sut siepattiin. Mä mietin, missä sä oot. Mä haluan nähdä sut.
Tänäkin yönä, mä herään samaan uneen ja meen ulos. Seison korjaamon edessä, mä katson ylös tähti taivaalle ja nään siellä sun kasvos. Muuttumattomina, sä olet yhä kaunis, sun silmät säkenöi yhä kun sä hymyilet.
Silloin mä muistan sun sanas, sun naurus.
Mä en tiedä, miks aina meen korjaamon eteen seisomaan. Sillä kyllä mä tiedän, ettet sä tuu kulman takaa. Silti mä odotan näkeväni sun kasvos, hymyilemässä.
Mut nyt kun kukaan ei nää, voin kai eistä hetken tässä ja olla niin ei-macho kun tahon.
Tiiätkö Anni, on aikoja jolloin mä syytän itseäni sun kohtalosta. On aikoja jolloin mä mietin sua, mä kaipaan sua. Ja jonain päivänä mä löydän sut, se on lupaus.
Nyt kun seison tässä, enkä edes uskalla toivoa että sä tulisit kulman takaa. Sitten mä kuulen puheen sorinaa. Mä oon kai taas nukahtanu ja nään unta.
Sitten mä nään ne jotka juttelee. Samat tyypit ku aina ennenkin. Puna pää paasaa kundistaan, blondi käskee sen tukkimaan turpansa, brunette juttelee kaverinsa kanssa, sitten mä nään tummahiuksisen. Se juttelee jonkun kanssa ja punastelee.
Sitten mä nään sen mitä en oo uskoa. Sä olet siinä, puhut, naurat, hymyilet, sun silmät säihkyy.
Sun tukkas on auki, toisinku mun unissa. Sulla on verkkarit ja T-paita.
Oletko sä oikeasti siinä? Mä en uskalla kysyä mitään, mä pelkään että sä katoat.
Vanhasta tottumuksestä mä astun askeleen eteenpäin. Ne pysähtyy, sä myös. Ensin ne kattoo mua ja sitten sua.
Sä näytät hämmästyneeltä vähän aikaa, mut sitten sä hymyilet taas. Sä hymyilet lämmintä hymyäs ja astut askekeen eteenpäin.
Silloin mä vihdoin kysyn. ”Anni?”
Sä tuut mun luo, sun silmät säihkyy ja mä nään kyyneleen sun silmäkulmassas. Mutta sä hymyilet.
Sä kutsut mun nimeä. ”Vinski.”
Se olet sä, mutta kuinka kauan sä oot siinä? Milloin sä katoat?
Mä en tahdo että sä katoat. Mä halaan sua ja kutsun sun nimeä. Sä kiedot kätes mun ympärille.
Tuoksut samalta ku ennenkin, silloin Marsissa.
Tää ei oo unta, sä oot siinä. Oot oikeesti. Sä et katoa.
